"Kyllä mä tiesin mitä mä olin tekemässä" - Esittelyssä Antti Ahola

24.9.2021 klo 14.00 - Ossian Puhakka

 

Jos kansallisen tason tilastoja katsoo, ei Antti Aholan uraa voida ihan älyttömän menestyksekkääksi luonnehtia. Kerran eSM-finaaliin ja sieltä kotiin tuomisina oli ainoastaan pettymykseltä maistunut omena, vaikka ainakin pienempää pokaalia olisi ollut ilman lähtörikettä tarjolla. Se ei kuitenkaan kerro koko totuutta kuljettajasta, joka on viimeiset neljä vuotta ajanut, ajanut, ja ajanut - kansallisia kilpailuitakin toki, mutta ennen kaikkea kansainvälisiä. Onpa Antti piipahtanut myös MM-sarjassa, toki tuolloin nimenomaan tallien välisessä. Jos kyseinen sarja jatkuisi edelleen, olisi Ahola varmasti yksi sen parhaista kuljettajista, tästä ei ole epäilystäkään. Nyt on kuitenkin edessä uran toinen Digital Racing eSM-finaali, ja viime vuoden pettymyksen jälkeen estradille asteleekin entistä sisuuntuneempi raahelainen...

 

Ikä: 26 vuotta

Kotipaikka: Raahe

Talli: KOVA Esports

 

eSM:

2018: Karsintasarjan 22., karsiutui finaalista.

2019: Ei osallistunut

2020: Karsintasarjan 5., finaalissa 20.

2021: Karsintasarjan 8.

 

Allaoleva haastattelu on nauhoitettu keskustelu, ja ainoat muutokset koskevat kirjoitusasua. Haastateltavan puhetyyli sekä murre on pyritty pitämään alkuperäisenä. Kysymykset sekä vastaukset esitetään leikkaamattomina, mutta mahdolliset itsensä toistamiset on karsittu niissä tapauksissa, joissa se ei ole selkeästi tarkoituksellista.

 

Milloin aloitit sim racingin?

- 2010-luvun alkupuolella tuli YouTubessa joitain videoita vastaan. Kiinnostuin siitä, tein selvitystyötä ja näin minkälaisilla värkeillä sitä ajetaan. Netissä tuli kuvia alumiinirigeistä ja heräs instantti mielenkiinto. Muutenki ku motorsportti ollu lähellä sydäntä ni heräs palava halu päästä harrastamaan sim racingiä. 2017 syksyllä kaikki palaset loksahti kohdalleen ja tässä sitä nyt ollaan.

 

Sä taisit alottaa sillon aika lailla ilman mitään "välivaiheita". Monethan siirtyvät porras kerrallaan kohti iRacingiä ja ammattilaiskalustoa, mutta sä menit suoraan syvään päähän, ns. "all in." Oliko sulla jo sillon tiedossa että tää on se juttu mistä tykkäät?

- Joo, siis oonhan mä nyt tietenki aina penskasta lähtien pelannu pleikkareilla kaikenlaisia ajopelejä, mutta sillonkin jo tuntu aina että jotain niinku puuttuu, ku ei ollu koskaan päässy kunnolla ajamaan millään rateilla ja polkimilla. Ennenku alotin (sim racingin) niin siinä oli pitkän aikaa tehty jo selvitystyötä et minkälaisia värkkejä on, mitä mä haluun, ja sillosella budjetilla laitettiin se mitä laitettiin. Hypättiin suoraan syvään päähän; kyllä mä tiesin mitä mä olin tekemässä.

 

"Leave me alone, I know what to do"... 2018 sä osallistuit ensimmäisen kerran eSM-karsintaan, 22. sija siellä. Kuinka kova pettymys oli jäädä finaalin ulkopuolelle?

- Mmm... En nyt enää ulkoo muista olikse pettymys. Kyllä mä muistaakseni ainaki yritin... Mut sillon ehkä kokeilin vielä et mihin se mun oma peissi riittää ja näin, oltiin vielä niinku matkalla siihen omaan lähtöön, näin sanotusti.

 

Juu, ja 2018 oli verrattain alussa sun uralla kuitenkin. Myös todella kova vuosi tasoltaan, ennen kaikkia kun tulokkaita katsoo: Sun lisäksi sieltä löytyy muun muassa Tuomas Tähtelä, Antti Terho, Valtteri Alander, Matti Sipilä... itse asiassa aika moni sun nykysistä tallikavereista! Mutta joo, skipataan toi 2019 kun et sillon ajanut, ja mennään suoraan viime vuoteen. Jos 2018 ei oikeastaan ollut mitään odotuksia, niin 2020 tais olla erilaiset lähtökohdat?

- Joo, kyllähän siinä välissä oli kerenny tapahtua ja olla mukana vähän kaikenlaisessa, tullu ajeltua aika lailla kaikki puhki ja läpi. Ihan ääripäät on niinku 2018 ja 2020.

 

2020 oli myös KOVA Esportsin ensimmäinen vuosi sim racingissä. Palataan tohon myöhemmin, ensin kuitenkin mennään aiheeseen josta en tiedä haluatko välttämättä puhua... Kuva Antti Aholasta syömässä omenaa vihaisesti on iskostunut kaikkien lajia seuraavien verkkokalvoilla, mutta onko tuo hetki nykyisin sellainen joka antaakin lisää nälkää ja motivaatiota tälle vuodelle?

- Ehdottomasti.

...Ei lisättävää?

- Eipä oikeestaan.

 

No, palataan tuohon KOVA:an hetkeksi. Mainitsinkin tuosta vuoden 2018 tulokaskööristä, ja alkuperäisessä KOVA:n kokoonpanossa olikin Tuomas Tähtelä, Valtteri Alander, sekä sinä tuon vuoden tulokaskaartista, sekä toki Pekka Tuomainen oikeastaan projektin vetäjänä. Sipilähän liittyi mukaan myöhemmin. Oliko se vaikea päätös siirtyä Vendavalilta [sic] KOVA:an?

- Mä olin kerenny hypätä Vendavalilta Altukseen ennen KOVA:a...

Aivan, joo.

- ...No jos periaatteita miettii et hyppii yhestä tiimistä toiseen niin eihän se tietenkään nyt imagollisesti ole niinkun se paras metodi, mutta se nyt on mulle ihan yks ja sama. Tiesin kyllä mihin olin lähtemässä ja en kadu sitä hetkeekään. Tää meidän jengi ja tiimi... Helvetin hyvähän tää on olla täällä, et ei se niinku huono päätös ollu, sanotaanko niin. Kaikki kunnia tietenki Vendavalille, sinne kun Matti (Kaidesoja) mut aikonaan rekrys, ja siellä sain 2019 olla, ja sen -20 alkuvuoden ennenku (heh) hyppäsin pariks kuukaudeks Altukseen. Sielläkin tietenki nyt Tuomaksen (Tähtelä) kanssa voitettiin se Vauhdin Festivaali 6h Imola, niin kyllä mä sinnekin sen oman jälkeni nyt kerkesin jättämään aikoinaan. Tietenki se tuli vähän puskista kun mua pyydettiin KOVA:an, mut en edelleenkää kadu mitenkään sitä et lähdin useastakin tiimistä lyhyen ajan sisällä.

 

Eikä sitä nyt kannatakaan katua, kun katsoo mihin päädyit. KOVA Esportsin menestys on ollut hyvä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla... Mites tiimin sisällä, löytyykö sulta sellasta parasta kaveria, vai tuutteko te kaikki hyvin toimeen?

- Kyllähän me kaikki ollaan sulassa sovussa, ja se onkin just se meidän valttikorteista et ollaan kaikki samalla kortilla koko ajan, joka asiassa. Se auttaa meitä eteenpäin, tottakai.

 

Sä oot ajanu vuoden 2017 syksystä asti. Tässä on neljä vuotta siitä kun alotit; mikä on tähän mennessä paras lajiin liittyvä muisto?

- Yks mikä tulee aina mieleen on 2019 se Pro GT-kausi (VRS GT iRacing World Championship), Nürburgringin kisa, kun siinä yhessä vaiheessa mä ajoin (Maximilian) Benecken kiinni ja mua yritti ajaa (Greger) Huttu kiinni. Siinä sitten ajeltiin kolmestaan kilpaa. Se tilanne ku tajusin että edessä on Benecke ja takana Huttu, niin kyllä se vähän hymyilytti.

(Toim. huom. kuviin kyseinen taistelu poimittiin ensimmäistä kertaa n. 1.5 tuntia ennen 6 tunnin kilpailun loppua; voit siirtyä seuraamaan jännitysnäytelmää tästä linkistä!)

Nojoo, siinä on varmasti käyny mielessä yhtä sun toistakin ajatusta. Mites muuten tollanen tilanne, kun sä oot pihvi ton tason sämpylässä... Miten sä tollasen paineen käsittelet? Onks se vaan kisa muiden joukossa, vai tuleeks siinä lisälatausta et hei, nyt pitää ajaa spessuhyvin?

- No, se otetaan niinku mikä tahansa muukin kisa. Joka kisa on tietenki maksimieffortti, et ei se muuta sitä tilannetta mitenkään, oli siinä edessä tai takana kuka tahansa.

 

Ammattilaisen vastaus! Mikä on Antti Aholan suurin vahvuus kuljettajana?

- Tasasuus, oman pään pitäminen viileenä.

 

Entäpä heikkoudet, jos sellasia löytyy?

- Ei ole.

 

Löytyykö muita harrastuksia sim racingin ohella?

- Sim racing on oikeestaan se pääharrastus, et ei oo mitään pallopelejä tai tämmösiä.

 

Sulla on tallikavereita, jotka joko ajaa tai on ajanut Porsche TAG Heuer Esports Supercupissa, eli MM-sarjassa. Tuomas Tähtelä edelleen, Pekka Tuomainen on siellä käynyt, samoin Valtteri Alander, ja Matti Sipilälläkin on ainakin kova yritys päästä mukaan. Mites Antti Ahola, onko sulla hinkua tuonne taistelemaan maailman parhaita vastaan?

- Never say never. Ei ole kyse siitä ettenkö mä haluais, ei oo vaan muut asiat loksahtanu sen osalta kohdalleen että olis voinu sitä efforttia sinne tehdä, niin oon nyt sit keskittyny muihin asioihin ja se on nyt toistaseksi toiminut ihan hyvin, mutta... en mä sitä aspektia ole koskaan unohtanut kuitenkaan.

 

Millasta se on ollu muuten seurata, kun oma tiimikaveri ajaa MM-sarjassa, välillä jopa palkintokorokepaikoista?

- Ohan se ihan mahtavaa nähä et tiimikaveri pärjää. Yhtä laillahan se luo sellasta tiimihenkee, ja uskoo, et kuka tahansa muukin meistä (KOVA:n kuljettajista) tuohon pystyy. Positiivinen asia.

 

Jos pitäis valita iRacingistä yks rata ja auto, niin mitkä ne olis?

- Road America ja BMW M8 GTE.

 

Mielenkiintonen, ei varmastikaan yhtään huono yhdistelmä. Onks tohon joku tietty syy?

- Road America, se tulee siitä kun joskus konsolipelejä tuli pelattua. Olikohan se ensimmäinen Need for Speed: Shift, siinä oli Road America, ja se jotenkin iskostu itelle. Sit iRacingissä se oli saman tien suosikkirata. Bemari kun tuli sillon 2019, just ennen sen Pro-kauden alkua, se on itelle oma suosikkiauto simussa. Sitä on tullu ajettua tolla radalla kaikenlaisissa eri kisoissa ja sarjoissa... Tietenkin nyt parhaimpana menestyksenä sieltä on toi viime SCO (Sports Car Open) endukauden vika kisa, Sipilän Matin kanssa käytiin se voittamassa Road Americassa.

 

Sä oot melko lailla profiloitunu GT-spesialistina, oon tainnu tota termiä aikasemminkin käyttää. GT-auto, oli rata mikä hyvänsä, kulkee Antti Aholan käsissä hyvää vauhtia. Mites sitten tää eSM-karsinta, nyt kun ajetaan vähän erilaisella kalustolla? Pikkuformula tuolta Ameriikan mantereelta, miten se on sopinu lapaan?

- Joo-o, kyllä se hyvin lapaseen osu. Setuppi kun saatiin sillon karsintasarjan alussa kohilleen, niin sit se rupes istuu lapaan oikeenkin hyvin, et ei oo ollu mitään ongelmaa.

 

Ei oo siis ollu mitään sellasta, et joutus ihan älyttömästi opettelee ajamista uudelleen?

- Ei.

 

Okei, eli helppo muutos sen suhteen. Mones Antti Ahola on tän vuoden eSM-finaalissa?

- Ensimmäinen.

Apteekin hyllyltä. Mut jos nyt käy niin hassusti et Antti Ahola ei voita, niin kuka on sun ennakkosuosikki suomenmestariksi, ja miks se on Tuomas Tähtelä?

- Vaihda tohon Antti Ahola.

Aa. Ei oo mietitty muita vaihtoehtoja, mä tykkään tosta.

- Ei oo muita vaihtoehtoja.

 

Jees. Mennään kolmeen pikakysymykseen tähän ihan loppuun, valitse toinen: Jari Litmanen vai Teemu Selänne?

- Litti.

 (Jari 5 - 7 Teemu)

 

Mika Häkkinen vai Kimi Räikkönen?

- Kimi.

 (Mika 3 - 9 Kimi)

 

Pepsi vai Coca-Cola?

- Pepsi.

 (Pepsi 8 - 3 Coca-Cola)

 

Onko vielä muuta lisättävää, mitä haluaisit mainita?

- No eipä oikeestaan.

 

Ei muuta kun onnea finaaliin!

- Kiitos.