Sarjan järjestäjä

Sim racingin eSM-sarjan järjestää Finnish Sim Racing Association ry (FiSRA), joka myös laatii säännöt sekä osoittaa kilpailuissa sekä sarjassa työskentelevät henkilöt.

Yleisiä määräyksiä

Osallistumisoikeus on Suomen kansalaisella.

Kuljettajalta edellytetään vakaata internet-yhteyttä, turvalliseen ajamiseen sopivaa laitteistoa sekä voimassaolevaa SEUL Ry:n myöntämää pelaajalisenssiä.

Kuljettajan on tunnettava kaikki kilpailua koskevat säännöt ja noudatettava niitä. Kilpailijoiden on myös perehdyttävä FiSRAn tuottamaan ajoetikettiin.

Tuomaristolla on oikeus poistaa kilpailutapahtumasta jokainen kuljettaja ja henkilö, joka kieltäytyy tottelemasta tuomariston määräystä.

Tuomaristolla on oikeus poistaa kilpailutapahtumasta jokainen kuljettaja ja henkilö, joka kieltäytyy tottelemasta tuomariston määräystä.

Sim racing eSM-sarjan ohjelmistona käytetään iRacing-simulaattoria.

Tuomarointi

Tuomaristoon kuuluu kilpailunjohtajan määrittelemät henkilöt. Karsintaerissä jokaisessa erässä tulee olla läsnä vähintään yksi tuomari.

Karsintaerissä jokaisen erän tuomari ottaa tarkasteltaviksi kisan aikaiset tapahtumat, jotka vaativat tuomaristolta toimenpiteitä. Erän päätteeksi tuomari esittää tapahtumat kilpailunjohtajalle, ja kilpailunjohtaja yhdessä tuomariston kanssa päättää mahdollisista toimenpiteistä ja tarvittaessa äänestää päätöksestä.

Kilpailuissa tuomaristo valvoo radalla tapahtuvaa kilvanajoa. Kilpailun aikana sekä kilpailun jälkeen kilpailunjohtaja ottaa käsittelyyn tapahtumat, jotka mahdollisesti vaativat tuomariston toimenpiteitä. Kilpailunjohtaja yhdessä tuomariston kanssa päättää mahdollisista toimenpiteistä ja tarvittaessa äänestää päätöksestä.

Yleinen etiketti

Keskustelupalstoilla ja palvelun mahdollistamilla kommunikaatiovälineillä kaikenlainen epäasiallinen käyttäytyminen on ehdottomasti kielletty. Tuomaristo puuttuu havaittuihin rikkeisiin.

Voicechatin ja tekstichatin käyttö

Virallisten harjoitusten aikana teksti- ja voicechatin käyttöä tulee välttää. Aika-ajon ja kilpailulähtöjen aikana käyttö on kokonaan kielletty, pois lukien tuomaristolle tarkoitetut viestit (kts. ajosäännöt).

Teksti- ja voicechattia voi käyttää vasta kun aika-ajo tai kilpailu on päättynyt, eli kun viimeinenkin kuljettaja on saapunut ruutulipulle.

Ilmoittautuminen

Sarjaan ilmoittaudutaan ennen kauden alkua. Kuljettajat voivat ilmoittautua sarjaan myös kesken kauden. Sarjaan ilmoittauduttaessa jokainen kuljettaja varaa itselleen kilpailunumeron. Jokaisella kilpailijalla on oma, yksilöllinen numeronsa. Numerot 1-10 ovat varattu edellisen kauden kymmenelle parhaalle kuljettajalle.

Jokainen kuljettaja on vastuussa, että ilmoittautuu oikeaan kilpailuun ja tuntee ilmoittautumista koskevat säännöt. Kilpailuihin on ilmoittauduttava viikkoa ennen kilpailua. Mikäli ilmoittautuminen myöhästyy, on tuomaristolla oikeus evätä kilpailijan osallistuminen kilpailuun.

Kilpailukutsut jokaiseen kilpailuun julkaistaan kaksi viikkoa ennen kilpailua. Kutsut löytyvät foorumilta ja kilpailun tiedoista. Jokaisen kuljettajan on perehdyttävä kilpailukutsuun ennen kilpailuiden alkamista.

Jokainen kuljettaja ilmoittautuu omalla nimellään.

Rakenne

Sim racing eSM-sarja koostuu viiden osakilpailun mittaisesta karsintasarjasta ja finaalista. Karsintasarjan viimeisestä osakilpailusta jaetaan kaksinkertaiset pisteet.

Karsintasarjan päätyttyä, tasapisteissä olevien kuljettajien paremmuusjärjestys ratkaistaan parhaalla yksittäisen osakilpailun sijoituksella. Sijoitusten ollessa tasan, paremmuusjärjestys ratkaistaan parhaalla yksittäisen osakilpailun aika-ajon sijoituksella. Sijoitusten ollessa vieläkin tasan, ratkaisee karsintasarjan aikana ajettujen aika-ajojen sijoitusten keskiarvo. Jos kuljettaja ei ole ajanut kaikkia kolmen osakilpailun aika-ajoja, puuttuviin osakilpailuihin lisätään viimeinen sijoitus ennen keskiarvon laskemista.

eSM -finaalilähtöjen jälkeen, tasapisteissä olevien kuljettajien paremmuusjärjestys ratkaistaan karsintasarjan lopputuloksilla.

eSM-finaali järjestetään Assembly Summer 2017 -tapahtuman yhteydessä. Finaalin formaatti ja aikataulu julkistetaan kesäkuun aikana.

Karsintasarjan osakilpailuiden aikataulu

Sim racing eSM -sarjan kilpailukalenteri julkaistaan sarjan ilmoittautumisen avaamisen yhteydessä. Tarkempi osakilpailuiden virallinen aikataulu julkaistaan sarjan viimeistään kolme päivää ennen osakilpailua.

Vapaat harjoitukset (60 min)  
Aika-ajo (15 min)  
Finaali  

Kilpailijoiden määrän ylittäessä 40, toimitaan seuraavan aikataulun mukaan:

Vapaat harjoitukset (60 min)  
Aika-ajo (15 min)  
Karsintaerät  
Finaali  

Auto

Auto: Porsche 911 GT3 Cup (991). Auton säätäminen on vapaata.

Autojen maalaukset: Autojen maalausten pitää olla hyvien tapojen sekä Suomen lakien mukaiset. Alkoholi- ja tupakkatuotteiden mainostaminen on kielletty.

Maalauksissa saa käyttää ainoastaan logoja ja tuotemerkkejä, joihin on asianomistajien kirjallinen lupa tai muu asianmukainen käyttöoikeus. iRacing-palvelun paint-osiossa käytössä olevien logojen ja tuotemerkkien käyttö on sallittua.

Kilpailun läpivienti

Yleistä

Autojen maksimimäärä radalla kilpailulähdöissä on 40. Karsintaerissä ja finaalissa on käytössä seisova lähtö.

Aika-ajo

Aika-ajo koostuu 15 minuutin avoimesta sessiosta. Aika-ajosessioita on yhtä aikaa käynnissä ilmoittautuneiden määrästä riippuen useampia. Yhden session suurin kuljettajamäärä on 20. Kukin kilpailija voi valita, mihin sessioon liittyy.

Kierroksia, joissa auto on jättänyt kilparadan, tai osunut kaiteeseen tai muuhun esteeseen, ei lasketa. Aika-ajo ajetaan 20 min ennen ensimmäistä lähtöä.

Karsintaerät

Ilmoittautuneiden kuljettajien määrän ylittäessä 40, ajetaan karsintaerät A ja B. Mikäli ilmoittautuneiden kuljettajien määrä on yli 80, ajetaan karsintaerät A, B, C ja D.

Kahden ja neljän karsintaerän tapauksissa lähtöjärjestys karsintaeriin määräytyy Snake Split-menetelmällä:

Aika ajon nopein lähtee ensimmäisestä ruudusta A-lähdössä, toinen ensimmäisestä ruudusta B-lähdössä, kolmas toisesta ruudusta B-lähdössä, neljäs toisesta ruudusta A-lähdössä, viides kolmannesta ruudusta A-lähdössä, kuudes kolmannesta ruudusta B-lähdössä jne.

A-erä: B-erä:
1. Q1 1. Q2
2. Q4 2. Q3
3. Q5 3. Q6
4. Q8 4. Q7
5. Q9 5. Q10
6. Q12 6. Q11

Neljän erän tapauksessa (A, B, C ja D) aika ajon nopein lähtee ensimmäisestä ruudusta A-lähdössä, toinen ensimmäisestä ruudusta B-lähdössä, kolmas ensimmäisestä ruudusta C-lähdössä, neljäs ensimmäisestä ruudusta D-lähdössä, viides toisesta ruudusta D-lähdössä, kuudes toisesta ruudusta C-lähdössä, seitsemäs toisesta ruudusta B-lähdössä, kahdeksas toisesta ruudusta A-lähdössä, yhdeksäs kolmannesta ruudusta A-lähdössä jne.

A-erä: B-erä: C-erä: D-erä:
1. Q1 1. Q2 1. Q3 1. Q4
2. Q8 2. Q7 2. Q6 2. Q5
3. Q9 3. Q10 3. Q11 3. Q12
4. Q16 4. Q15 4. Q14 4. Q13

Kahden erän tapauksessa molempien lähtöjen 20 nopeinta pääsevät finaaliin. Neljän erän tapauksessa jokaisen lähdön 10 nopeinta pääsevät finaaliin.

Finaali

Finaali ajetaan 20min aika-ajon tai viimeisen karsintaerän jälkeen. Finaalin lähtöjärjestys perustuu aika-ajon tuloksiin, ellei ole ajettu karsintaeriä. Jos karsintaerät on ajettu, lähtöjärjestys muodostuu siten, että ensin lähtöruudukkoon tulee karsintaerien voittajat, sitten 2. sijalle ajaneet, sitten 3. jne. Näiden sijoitusten sisäinen lähtöjärjestys määräytyy ko. kuljettajien aika-ajotulosten pohjalta.

Pisteytys

Pisteet jaetaan seuraavan taulukon mukaisesti finaalin maaliintulojärjestyksen mukaan. Sijoille 40+ jaetaan pisteet niille kuljettajille, jotka olivat omassa karsintaerässään viisi ensimmäistä karsiutujaa. Karsintasarjan viimeisessä kilpailussa jaetaan kustakin sijoituksesta kaksinkertaiset pisteet.

  • 80p 1.
  • 70p 2.
  • 62p 3.
  • 56p 4.
  • 52p 5.
  • 49p 6.
  • 46p 7.
  • 43p 8.
  • 40p 9.
  • 38p 10.
  • 36p 11.
  • 34p 12.
  • 33p 13.
  • 32p 14.
  • 31p 15.
  • 30p 16.
  • 29p 17.
  • 28p 18.
  • 27p 19.
  • 26p 20.
  • 25p 21.
  • 24p 22.
  • 23p 23.
  • 22p 24.
  • 21p 25.
  • 20p 26.
  • 19p 27.
  • 18p 28.
  • 17p 29.
  • 16p 30.
  • 15p 31.
  • 14p 32.
  • 13p 33.
  • 12p 34.
  • 11p 35.
  • 10p 36.
  • 9p 37.
  • 8p 38.
  • 7p 39.
  • 6p 40.
  • 5p 41.
  • 4p 42.
  • 3p 43.
  • 2p 44.
  • 1p 45.

Sää

Virallisissa harjoituksissa, aika-ajossa sekä kilpailulähdöissä käytetään dynaamista säämallia sekä dynaamista ratamallia. Dynaamisen radan käyttöaste on vapaissa harjoituksissa 20%, aika-ajossa 50%, karsintaerissä 70% ja finaalissa 90%. Rata puhdistetaan irtokumista eri ajojaksojen välissä.