"En mä tiiä" - Esittelyssä Matti Kaidesoja

25.9.2021 klo 14.00 - Ossian Puhakka

Ei, kuvan puuttuminen ei ole virhe. Ja vaikka Ryan Newmanin pärstän lyöminen otsikon alle olisikin ollut ainakin osalle lukijoista ihan hauska kasku, päätin tällä kertaa olla rikkomatta tekijänoikeuksia. Eikä kuva ole oikeastaan olennaista tämän kuljettajan kohdalla; meriitit puhukoon puolestaan. MM-sarjan kuljettaja sekä tallien välisessä että kuljettajain MM-sarjassa, kaksinkertainen suomenmestari, ja yksitavuisen keskustelun epävirallinen maailmanmestari. Matti Kaidesoja on tehnyt kaiken tämän, ja on valmis osoittamaan uudessa tallissa olevansa luottamuksen arvoinen. Tällä lapualaisella maanviljelijällä ei peripohjalaiseen tapaan ole hirveästi ylimääräistä sanottavaa, joten haastattelu on... lyhyen puoleinen. Siitä huolimatta antaa se ainakin hyvän kuvan hänen luonteestaan: No BS.

 

Ikä: 30 vuotta

Kotipaikka: Lapua

Talli: Inertia SimRacing

 

eSM:

2017: Karsintasarjan 8., finaalin 5.

2018: Karsintasarjan 3., finaalin 1.

2019: Ei osallistunut karsintasarjaan., finaalin 1.

2020: Ei osallistunut karsintasarjaan., finaalin 17.

2021: Karsintasarjan 7.

 

Allaoleva haastattelu on suoritettu kyselylomakkeen avulla, ja ainoat muutokset koskevat kirjoitusasua. Kysymykset sekä vastaukset esitetään leikkaamattomina, mutta mahdolliset itsensä toistamiset on karsittu niissä tapauksissa, joissa se ei ole selkeästi tarkoituksellista.

 

Minä vuonna aloitit sim racingin?

- 2015, ellei laske mukaan F1-pelejä vuodesta 2011 alkaen.

 

Mikä sai sinut aloittamaan lajin?

- Endukisat.

 

Paras lajiin liittyvä muisto?

- eSM 2018 voitto.

 (Toim. huom. voit katsoa tuon huikean kilpailun ratkaisuhetket tästä linkistä!)

Olet kaksinkertainen suomenmestari, mutta 2020 eSM ei sujunut odotusten mukaan. Onko valmistautumisesi muuttunut olennaisesti aikaisemmista vuosista?

- Ei.

 

Viime finaalin jälkeen vaihdoit tallia, ja uusi osoite on Inertia SimRacing. Teillä on iso joukkue finaaliin, ja lupaavia kuljettajia. Mitkä ovat olleet sinulle suurimpia muutoksia?

- On ainakin iso porukka (jonka kanssa) treenata, kun edellisvuonna tein kaiken yksin.


Niin, olet yksi sim racing -skenen harvoista maanviljelijöistä. Kuinka olet saanut sovitettua ammatin ja harrastuksen?

- Karsintasarjassa oli vähä hankaluuksia ainakin loppukisoista sovittaa, mutta yleensä ei ole ollut ongelmaa.


Mitä mieltä olet tämänvuotisesta eSM-autosta?

- Mukava, vaikka eroja on hankala saada.


Entäpä Red Bull Ringistä finaaliratana?

- Best evö.


Suosikkiauto ja -rata?

- Ei ole suosikkiautoa. Radoista sanoisin Nürburgring ja Sebring.


MM-sarja meni osaltasi kaikkea muuta kuin putkeen. Onko tarkoitus yrittää karsinnan kautta uudestaan, vai siirtää panos muihin sarjoihin?

- Ei jaksa enää (karsia). Mukavampi ajaa sarjoja, jossa ei joudu aina heti alussa kolariin.


Jos et pyri MM-sarjaan, niin missä sarjoissa tullaan Matti Kaidesoja jatkossa näkemään?

- NEO ja SCO (Sports Car Open) kai.


Suurin vahvuutesi kuljettajana?

- En mä tiiä.


Entäpä heikkoutesi?

- Pään kestäminen aika-ajoissa.

 

Tuomas Tähtelä lähtee finaaliin ennakkosuosikkina, mutta kaksinkertaisena suomenmestarina olet ehdottomasti yksi hänen kovimmista vastustajistaan. Millä asein lähdet haastamaan joensuulaista?

- Ratilla ja polkimilla.

 

Mikä on Matti Kaidesojan tulos vuoden 2021 Digital Racing eSM-finaalissa?

- Hopealle.

 

Jos se et ole sinä, niin kuka vie tänä vuonna kultaa?

- Christer Andersson.

 

Kuka on sinun kirjoissasi finaalin musta hevonen? Entäpä potentiaalinen pettymys karsintasarjaan verrattuna?

- Teemu Korhonen. Pettymyksiä en ala veikkaileen, kun kisa on kumminkin yhdestä poikki nii mitä vaan voi sattua.

 

Jari Litmanen vai Teemu Selänne?

- Jari.

(Jari 6 - 7 Teemu)

 

Mika Häkkinen vai Kimi Räikkönen?

- Mika.

(Mika 4 - 9 Kimi)

 

Pepsi vai Coca-Cola?

- Pepsi.

(Pepsi 9 - 3 Coca-Cola)