Arctic eRX Preliminary 2021 - Alkuvuoden kovin RX-kilpailu on täällä!

26.2.2021 klo 21.05 - Ossian Puhakka

Tämän artikkelin piti alkaa näin:

"Kaksi päivää, kaksi yötä. Vielä tänään ovat niin kuljettajat kuin henkilökuntakin kotonaan. Osa ottaa viimeisiä harjoituskierroksia, toiset pakkaavat matkalaukkujaan. Villapaita, hammasharja, pyyhe - ainakin heillä, joille 42 on muutakin kuin numero. Niin, ja ne kasvomaskit tietysti. Käsidesi myös.

Rovaniemi ei ole täältä etelästä katsottuna kovinkaan lähellä. Yksi vilkaisu karttaan riittää kertomaan, että autokunnallamme on edessään n. 800 kilometriä ja 10 tuntia ajamista. Maisema ehtii vaihtua matkalla useaankin otteeseen, joskin yötä myöten ajaessa ei siitä ihan hirveästi kerkeä nauttimaan.

Mutta, se logistiikasta. Matkakertomus tämä ei ole, vaikka tähän eriskummalliseen maailmanaikaan sellaisista onkin ehkäpä pulaa. Syystäkin."

Kesken kirjoittamisen tapahtui kuitenkin asioita, ja tuo viimeinen sana osoittautui yllättävänkin osuvaksi. Ensimmäinen asia oli Suomen hallituksen tiedotustilaisuus. Valtioneuvosto kiristi koronaohjeistuksia. Heti perään kutsui toinen hallitus ja sen puheenjohtaja Olli Pahkala koolle hätäkokouksen. Oli vaikeiden, mutta lopulta tarvittavien päätösten aika. Rovaniemen tapahtuma siirretään myöhemmin päätettävään ajankohtaan.

Krossia paitsi tässä ei kuitenkaan jäädä...

Lauantai-iltana kello 21.00 alkaa kuitenkin sellaista, mitä simukansa on jo kaksi viikkoa odottanut kieli pitkällä: Arctic eRX Preliminary 2021 - alkuperäisen Invitational -livekilpailun korvaaja. Siellä 12 kappaletta maamme parhaita digitaalisen rallicrossin taitajia ottaa yhteen, ja lopulta Tommi Hallman voittaa.

Tai sitten ei.

Kuopiolainen on toki ennakkosuosikki, siitä ei pääse mihinkään. Perustelujakaan ei tarvitse kaukaa hakea - itse asiassa siihen riittää neljä numeroa: 2020.

Vuosi oli ehdottomasti Tommin heiniä. Siitä ei pääse yhtään mihinkään. Suomenmestari, kaksinkertainen MM-osakilpailuvoittaja, kauden päätyttyä loppupisteissä kolmas. Nuo luvut jo yksinään kertovat siitä tasosta, millä 20-vuotias kuljettaja tällä hetkellä operoi.

Hauskinta (?) koko tarinassa on se, etteivät ne edes kerro koko totuutta. Se selviää vasta syvemmän tarkastelun muodossa, ja alleviivaa niitä syitä miksi tämä kaveri on niin kanssakilpailijoiden kuin lajia seuraavienkin kesken se, joka asettaa riman. Ai, mihin? No, sanotaanko näin että Armand Duplantis vilkaisi sitä kerran, pyöritti päätään ja lähti kotiin.

Mutta, se Hallmanista - toistaiseksi. Hänestä lisää myöhemmin. Käydään kuitenkin ensin läpi lauantain ohjelma, missä 1000 euroa jaetaan parhaille kilpailijoille.

 

Kilpailu

Kuten rallicrossissa on tapana, ei tälläkään kertaa ajeta pelkästään yhtä lähtöä. Se ei yksinkertaisesti kuulu lajin luonteeseen.

Lauantain urakka alkaa aika-ajoista. Niissä ei sinänsä ole mitään erikoista; kuljettajilla on 5 minuuttia aikaa ajaa lämmittelykierros ja yhteensä 2 aikakierrosta, joista nopein lasketaan.

Näillä kahdella kierroksella on kuitenkin valtava merkitys kilpailun lopputulokseen. Rallicrossissa lähtö on kaikki kaikessa; onnistunut startti tietää hyviä asemia ensimmäiseen mutkaan saapuessa, epäonnistuminen puolestaan tarkoittaa sitä että kuljettajalla on melkoinen hoppu nostaa itsensä takaisin kohti kärkeä. Lisäksi keskipakka on yleensä ruuhkainen ja ohittaminen vaikeaa. Kärjessä pääsee ajamaan omaa suoritustaan - yleensä. Ei toki aina, sillä jokainen siellä takana himoitsee juuri johtajan päänahkaa. En ole vielä tavannut kilpa-autoilijaa, joka olisi tyytyväinen tultuaan toiseksi - niinpä suosiollinen lähtöpaikka on varsin himoittua tavaraa, ja uskonkin siihen, että paalupaikasta käydään tiukka ja kovatasoinen kamppailu, jossa rataennätys voi hyvinkin olla vaarassa.

Alkueriä on puolestaan kaksi kappaletta, kummassakin kuusi kuljettajaa. Ensimmäisen alkuerän paalulla on aika-ajojen nopein kuljettaja, seuranaan parillisille sijoituksille ehtineet kaverit. Tästä erästä saadaan myös finaalin paalumies. Toisessa erässä ovat sitten parilliset kuljettajat, voitosta luvassa finaalin kakkospaikka - ei huono sekään. Kierroksia ajetaan viisi kappaletta, jatkoon pääsee kummankin erän kaksi parasta - yhteensä siis neljä kuskia.

Loput kahdeksan päätyvät yhteen, kuuden kierroksen mittaiseen keräilyerään. Tämä on yleensä rallicross-kilpailuiden parasta antia, sillä jatkopaikkoja on jaossa niukasti. Tälläkin kertaa resepti on ennakkoon maukas, sillä näistä kahdeksasta vain kaksi menee finaaliin. Lopuille totuus on karu heipähei ja parempi onni ensi kerralla.

Sitten itse finaali: Kymmenen kierrosta, kuusi kuljettajaa, tonnin palkintopotti, yksi voittaja. Hän poistuu paikalta 500 euroa sekä yhtä saavutusta rikkaampana. Hopeasta on tiedossa 300 euroa, pronssista puolestaan 200€. Kokonaisuudessaan palkinnot löytyvät sarjan sivuilta.

 

Kuljettajat

Kuten tuossa aikaisemmin tuli todettua, on kuljettajia finaalissa 12 kappaletta. Heistä puolet ovat iRacingin MM-statuksen omaavia, löytyy neljältä vähintään yksi osakilpailuvoittokin taskustaan. Loput kuusi valittiin viime vuoden digitaalisen rallicrossin SM-kilpailuiden, juuri päättyneen FinRX Sim Racing -sarjan, sekä KARS Moniottelun ja MM-karsinnan menestyksen perusteella. Kaksi kuljettajaa puolestaan selvitti tiensä avoimista karsinnoista.

Osallistujaluettelo on seuraavanlainen:

  • Tommi Hallman (MM 3., 2020 digitaalisen rallicrossin suomenmestari)
  • Jonne Ollikainen (MM 5. & vuoden tulokas, 2020 DRSM-pronssimitalisti)
  • Ilari Lamminsivu (MM 8., 2020 DRSM-hopeamitalisti)
  • Rasmus Tuominen (MM 11., kilpailee Super1600-luokassa rallicrossin EM-sarjassa)
  • Otto Taskinen (MM 13., 2020 digitaalisen rallicrossin SM 7. sija)
  • Aleksi Heikkinen (MM 15.)
  • Teemu Toikka (2020 DR SM 9. sija)
  • Jarno Sippola (2020 DR SM-finalisti)
  • Jarno Leskinen (FinRX Sim Racing -sarjan mestari)
  • Toni Lähteenmäki (KARS Moniottelun voittaja, perinteisestä autourheilusta 7x suomenmestari)
  • Aatu Hakalehto (Arctic eRX karsintakilpailun voittaja, CRG:n tehdaskuljettaja kartingissa)
  • Antti Ahola (Arctic eRX karsintakilpailun 2., 2018 KRX-sarjan mestari)

Ei tarvitse olla asiantuntija todetakseen tason olevan hurja. Harvassa kansallisessa kilpailussa on puolet osallistujista suoraan MM-sarjasta; vielä harvemmassa on heillä antaa tuollaiset näytöt. Ketkä heistä sitten lähtevät parhaista asemista lauantai-illan jännitysnäytelmään?

Tommi Hallmania ei voi sivuuttaa, ja mies onkin ehdoton ennakkosuosikki. Kovimman haasteen hänelle tulevat antamaan MM-sarjan kilpaveljet, etunenässä tallikaveri Jonne Ollikainen sekä Ilari Lamminsivu. MM-kuljettajien ulkopuolelta pitää nostaa esiin Toni Lähteenmäki, joka selvitti MM-karsinnat, mutta joutui karsinnassa järjestäjän päätöksen uhriksi ja hänen osallistumisoikeutensa lopulta evättiin. Kyseessä on neljännen polven autourheilija, jonka palkintokaappi on suurempi kuin useimmat opiskelija-asunnot. Hänen ohellaan on pakko myös mainita Jarno Leskinen, sen verran kovassa vireessä on nuorukainen viime aikoina ollut. Lisäksi huhut kertovat mahdollisesta kiinnostuksesta eräiden varsin merkittävien organisaatioiden suunnalta...

Fakta on kuitenkin se, ettei kilpailua ajeta paperilla. Se ajetaan radalla, ja varsinkin rallicross on lajina sen verran virhealtis ettei yhtäkään sijoitusta ole kirkossa kuulutettu. Olisi yllätys, mikäli palkintorahoja ei jaettaisi MM-kuljettajien kesken, muttei missään nimessä mahdottomuus.

Vastaanottimet kannattaakin siis kääntää kello 21:00 Yle TV2:n puolelle, josta kilpailu tulee suorana lähetyksenä! Tervetuloa seuraamaan, ja vinkatkaahan kavereillekin - tätä ei todellakaan kannata jättää välistä.

Ja nyt kun minulla on huomionne, on pelkästään sopivaa kiittää yhteistyökumppaneitamme, sillä ilman heitä ei tällaisia kilpailuita yksinkertaisesti saataisi aikaan. Menossa mukana ovat sponsorimme Webasto, Jimm's PC Store, sekä OverPower.