Digital Racing eSM 2020 -karsintasarja ajettiin päätökseen

9.6.2020 klo 19.56 - Tapani Linnaluoto

Digital Racing eSM 2020 -karsintasarja saatiin sunnuntaina pilvisellä Nürburgringillä taputeltua dramaattisten vaiheiden jälkeen valmiiksi. Vuoden 2016 eSM-mestari Aleksi Elomaa oli huonosti sujuneen kauden jälkeen pakkovoiton edessä päästäkseen finaaliin. Pisteissä jo finaalipaikkansa varmistanut Valtteri Alander sai viimeiselle kierrokselle hyvin lähteneen alkukilpailun jälkeen takarenkaansa kuluttaneen Elomaan kiinni.

Kilpailu lopulta ratkesi tiukan taistelun kuuluisaan Caracciola-Karusell -mutkaan tullessa. Alander osui Elomaan perään karusellin sisääntulossa, jolloin Elomaa ajautui ulos kallistetulta osuudelta. Tuomaristo katsoi tämän Alanderin rikkeeksi ja tuomitsi tilanteesta viiden sekunnin aikarangaistuksen.

Tämä on eSM-sarjojemme viisivuotisessa historiassa toinen kerta, missä kilpailun voittaja vaihtuu tuomariston päätöksellä kilpailun päätyttyä. Edellinen kerta tapahtui 2019 myös Nürburgringin karsintaosakilpailun viimeisellä kierroksella, kun Joni Heikkinen osui ohitusyrityksessään Riku Alataloon, mistä hänelle langetettiin niin ikään viiden sekunnin aikarangaistus. Tällöin osakilpailun voittajaksi nousi Valtteri Alander - liekö karmalla osuutta asiaan viime sunnuntaina!

Alustavien lopputulosten perusteella myöhemmin ajettavaan livefinaaliin nousee viime vuotisen mestarin Matti Kaidesojan haastajiksi osakilpailuvoittajat Tuomas Tähtelä, Kim Eriksson, Pekka Tuomainen, Tomi Katila sekä Aleksi Elomaa, ja pisteiden perusteella seuraavat kilpailijat:

  • Joonas Lappalainen
  • Matias Vitikainen
  • Valtteri Alander
  • Antti Ahola
  • Matti Sipilä
  • Martti Pietilä
  • Miika Haapanen
  • Teemu Suninen
  • Antti Terho
  • Jesse Telkkälä
  • Dani Korpi
  • Ilkka Kattilakoski
  • Antti Pihlaja
  • Teemu Toikka

Kulunut karsintasarja osoittautui monella tapaa poikkeuksellisen haasteelliseksi niin järjestäjille kuin varmasti myös monille kilpailijoillekin. Kiitämme kaikkia osallistuneita kilpailijoita kaudesta! Kesän aikana yritämme yhdessä AKK:n kanssa löytää finaalille uuden tapahtumapaikan, tiedotamme siitä sitten kun tiedämme asiasta enemmän.

Kuvat: Iku Merikalla