"Ei ole kyllä kaduttanu tähän mennessä" - Esittelyssä Valtteri Alander

13.9.2021 klo 9.00 - Ossian Puhakka

Puolustava eSM-pronssimitalisti. Vuoden 2019 eSM-karsintasarjan voittaja. Kuljettaja, jonka karsintasarja kesti tasan yhden osakilpailun verran. Nimi Valtteri Alander on tullut viime aikoina varsin tutuksi, ja nimenomaan tulosliuskojen kärkipäästä. KOVA Esportsia nykyisin edustava porilainen kuuluu eittämättä lajin kansalliseen eliittiin, eikä kansainvälisiäkään saavutuksia sovi sivuuttaa. MM-sarjassa vietetty vuosi oli pettymys, mutta kuljettaja on kaikkea muuta.

 

Ikä: 22 vuotta

Kotipaikka: Pori

Talli: KOVA Esports

 

eSM:

2018: Karsintasarjan 16., finaalissa 14.

2019: Karsintasarjan 1., finaalissa 12.

2020: Karsintasarjan 4., finaalissa 3.

2021: Karsintasarjan 26., Hockenheimin voittaja.

 

Allaoleva haastattelu on nauhoitettu keskustelu, ja ainoat muutokset koskevat kirjoitusasua. Haastateltavan puhetyyli sekä murre on pyritty pitämään alkuperäisenä. Kysymykset sekä vastaukset esitetään leikkaamattomina, mutta mahdolliset itsensä toistamiset on karsittu niissä tapauksissa, joissa se ei ole selkeästi tarkoituksellista.

 

Milloin aloitit sim racingin?

- No siis, ajopelejä oon alkanu pelaileen 2014 ratilla, mut iRacingiin siirryin 2018. Mä sanoisin että se on ehkä ollut sellanen hetki jolloin niinku tuli sillain enemmän totisesti alotettuu. Et sit... jos oikeesti ruvetaan miettii kilpailulliselt kannalt sitä, niin mä sanosin et 2019 oli sellanen käänteentekevä vuos, tavallaan.

 

Silloin tapahtui isoja asioita - 2018 sut huomattiin ensimmäistä kertaa, sä siirryit Glacier Racingin riveihin, kun eSM-karsintasarjan Monzan kilpailusta tuli ei nyt jättipotti - voitto - mutta aika kova tulos kuitenkin. Sitten seuraavana vuonna Vendaval Simracingiin Matin (Kaidesoja) oppeihin. Ennen tätä mennään hieman ajassa taaksepäin. Sullakin on kuitenkin sim racing -tausta ja sulla on ajopelitausta. Kysytään näin päin: Mikä sai sut aikoinaan aloittamaan lajin ajopeleistä, ja mikä sai sut sitten siirtymään ajopeleistä sim racingiin?

- Toi on itse asiassa aika hyvä kysymys, koska... mun on itse tohon tosi vaikee löytää mitään hyvää vastausta. Mä... mä en niinku muista mistä se varsinaisesti lähti. Alotin F-ykkösiä seuraamaan 2013, ni mä jotenkin näkisin että se varmaan liitty osaltaan siihen, et alko autourheilu kiinnostamaan. Ja sit tietysti halus itte jossain määrin sitä jotenkin harrastaa, ja ajopelit oli niinku yks juttu. Mä näkisin, et se 2013 kun aloin F-ykkösiä seuraamaan ja vähän ralliakin siinä ohessa oli ehkä sellanen... sieltä lähti se kipinä siihen touhuun.

 

Toi on todella yleinen (piirre), että eka seurataan moottoriurheilua, sen jälkeen haluaa itsekin ajamaan, tulee se polte siihen, ja joillain se sitten kasvaa siihen asti että haluaa päästä oikeasti testaamaan taitojaan maailman parhaita vastaan. Mutta, ennen kuin sä pääsit tuohon pisteeseen, oli homma aloitettava jostain. Sun tapauksessa - korjaa jos oon väärässä - Gran Turismo 5 ja PlayStation 3?

- Juu, ihan oikein. Siitä on lähdetty liikkeelle.

 

Kerro vähän siitä miten se muutos tuli siinä kohtaa, kun eka sait pleikkarin käteen ja kokeilit Gran Turismoa, ajelit siellä varmaan offlinessa (yksinpelissä), sit siirryit onlineen (verkkopelitilaan), päädyit suomalaisiin ajoliigoihin ja muuta niin... oliko se sellanen että saman tien halusit ajaa netissä, vai tuliko se vasta myöhemmin?

- Jonkin verran kävin ajamassa yleisillä servereillä ihmisiä vastaan, mut siel sit se kilpailun taso oli mitä oli. Tuli myös ajettua offlinessa, mut sen huomas et ei se ole hauskaa. Et, halus päästä ajaan niinku toisia ihmisiä vastaan. Mä en ees muista miten mä sit loppujen lopuks päädyin näihin suomalaisiin liigoihin kuten GTFR ja mitä siel sit olikaan, kävinkö mä jollain niitten testiservulla vai miten ja siel sit mainostettiin sitä niiden ryhmää jotenkin, siin tais olla joku tämmönen, mut aika nopeesti siin valkeni se et haluu ajaa muit ihmisii vastaan nimenomaan, eikä botteja.

Onhan se mielenkiintoisempaa. Toisaalta, noi (satunnaiset) GT5 online-lobbyt on ihan hyvää treeniä sitten Rookie Mazdaan...

- (Naurua) Juu, sitähän ne just on kyllä! Opettaa sinne kyllä et pitää olla valppaana, mitä vaan voi tapahtuu...

 

Tähän väliin on hyvä lukijoitakin ajattelen mainita että olemme Valtterin kanssa ajaneet kilpaa joskus aikaisemminkin. Tää oli GTFR-aikoina, 201...5? Ei, 2014 ensimmäisiä kertoja, nyt kun muistaa vuodet oikein. Sulla heräs se kilpailuvietti äkkiä ja kehitys oli aika nopeaa, oikeastaan yllättävänkin määrätietoista kun puhutaan kuitenkin konsolikuljettajasta ja, no, ei niin vakavasta sarjasta - ei ollut palkintoja jaossa eikä mitään sellasta. Missä vaiheessa sulle tuli se et "Okei, tästä saattas tullakin jotain?" Eli heräsit siihen että "Hei, mähän osaan tän touhun"?

- Mä sanosin et mulla oli sellanen pieni varovaisuus omien taitojen arvioinnissa. Toki sit ku alko pärjäämään liigakisoissa ja niissä mitä siellä ajettiin niin ehkä sitä sitten mietti et "Tässä (pelissä) on ihan hyvä". Siellä oli kuitenkin sellanenki kaveri ajamassa joka oli tässä GT Academyssä mukana, ja silleki jossain määrin pärjäs jo sillon, niin ehkä siin vähän tuli sit sellanen et "Ehkä tässä on ihan hyvä!"

 

Huomasit että alkoi voittoja tulemaan, ja voitot sitten johti voittoihin... Jossain vaiheessa sulla vaihtu Gran Turismo Project CARSiin. Siinä kohtaa on mun muistikuvissa väli kun puhutaan Valtteri Alanderin urasta - oli vain GTFR ja sitten yht'äkkiä 2018 ilmestyit iRacingiin sillein "Moi!". Mitä siinä välissä tapahtui? Project CARS - siinä tuli kuitenkin selkeesti aika iso muutos ajofysiikoissa, ja ehkäpä kilpailullisuudessakin?

- Joo, sitä vaihetta kesti joku... Vuosi, puoltoista muistaakseni. Siellä kans oli näitä suomiliigoja ja -kisoja, joissa tuli ehk ensimmäisen kerran serranen varmistus itselle et voi niinku Suomen tasolla pärjätä aika korkeella, koska mä muistan että siinä yhdessä liigassa ajettiin semmosta Formula B -autoa. Siellä oli sit mukana semmonen kaveri, Simo Holm, ja hän oli ajanu sitten ajanu myös tässä eSM:n edeltäjäsarjassa (toim. huom. Finnish Sim Racing Championship), oli ihan kohtalaisesti pärjänny, olisko sit '16 ollu sillä Formula Renaultilla mukana... Kun Holmin pysty lyömään sillon Project CARSissa, muistaakseni kahdessa kisassa ainakin, ellei kolmessakin, niin se oli itselle ekan kerran sellanen vahvistus et tässähä voi niinku oikeesti olla aika hyvä! Sillon ku osas kuiteki ettiä tietoja ja näin et missä on ajanu eri kaverit, ku löys sieltä et "Okei tää on niiku ny ajanu näissä kisoissa Suomen parhaimmistoa vastaan ja pärjänny tällä tavalla ni osas vähän jo ennakoida et tässähä vois itteki pärjätä ihan kohtalaisesti!

 

Simo Holmhan oli Finnish Sim Racing Championshipin 11. vuonna 2015, ja sitten kun seuraavana vuonna ruvettiin ajamaan eSM-tittelistä ensimmäistä kertaa, oli Holm 8. finaalissa. Onhan tuossa ihan kova kaveri tullut lyötyä! Millanen sun käsitys tohon aikaan oli Suomen sim racing -skenestä laajemmin? Oliko hämärä käsitys siitä miltä se huipputaso saattaisi näyttää, vai oliko se enemmän niin että mentiin eri liigoja läpi ja jokainen mainosti itseään suomenmestaruutena? Mikä tähän aikaan oli homman nimi?

- Aika hankala sanoa... Ittellä oli ne tietyt missä sillon ajo, ne liigat ja suomiryhmät. Kun itsellä ei sillon ollu varaa ostaa kunnon pelikonetta, niin sit oli se iRacing siellä jossain, Assetto Corsa ja mitä näitä on, ties et semmosseet on ja siellä on oikeesti kovia kavereita. Mä muistaakseni jo 2014 seurailin iRacing World Championship Grand Prix Seriesiä, ja erään Greger Hutun, kröh, niin sanotust kohtalaisen hyvää ajoa... siitä tuli sellanen kipinä itselle et "Vitsi, tuolla haluun joskus olla mukana, ajamassa maailman parhaita vastaan."

 

Joo, ja siihen päästäänkin sitten myöhemmin! Tota, sä saavuit iRacingiin 2018. Oliko sulla aina eSM-sarja suoraan tavoitteena, vai tuliks siinä jotain välitavoitteita?

- No, hauska juttuhan sinänsä on se et mun ei alun alkaen pitäny edes hankkia iRacingiä! Saman keväänä oli yks toinen suomalainen sarja menossa, ja se ei sit ekan kisan jälkeen kauheasti kiinnostanut kun näki mitä se touhu oli. Sittentota päädyin siitä, kun olin kaveriani, itteasiassa nykyistä tallikaveriani Sipilän Mattia puhuni hankkimaan iRacingiä, et "Mee ny ajamaan ihmeessä sinne", ni sit se menikin siihen et taisin itse ostaa lopulta ennen häntä (tilauksen) iRacingiin. Se eSM oli se juttu, et nyt mennään sitä ajamaan sitten sinä keväänä, ja Matin kanssa just itse asiassa kanssa ajettiin kaikki muut kisat paitsi vika, koitettiin tehä yhteistyötä siinä ja yritettiin selvittää asioita parhaamme mukaan. Viimeseen mä siirryin sit Glacieriin. Mut itsellä ei ainakaan ollu mitään muuta tavotetta sillä hetkellä. Se oli vaan se eSM, ja katotaan mihin suoritus siellä riittää. Sehän riitti sit finaalipaikkaan, joka oli tosi hyvä tulos.

 

Tosta voidaankin mennä Matti Sipilän ja sun tarinaan. Te olette olleet kavereita pitkän aikaa, jo pleikkariajoista alkaen, ja sen jälkeen päädyitte yhdistämään voimanne uudestaan iRacingin parissa juuri vuoden 2018 eSM-karsinnoissa, kunnes siirryit Glacierille. Myöhemmin myös Sipilä värvättiin Glacier Racingin kokoonpanoon, jolloin sä päädyit lähtemään Vendavalille?

- Joo se oliki sellanen jännä juttu, siinä saatiin Matti hankittua Glacierille ni siellä ruvettiin itseä samaan aikaan kosiskella Vendavalille ajamaan, niin tavallaan se meni vähän sillain... En kadu mitään päätöksiä mitä tein, mutta olis tietysti ollu Matin kanssa kiva ajaa samassa tiimissä. Se etappi jäi aika lyhyeks silloin. Ehdittiin me siinä yks endu (kestävyyskilpailu) ajaa kahdestaan sinä kesänä, Watkins Glenin 6 tuntia, mut se jäi siinä vaiheessa ainooksi kisaksi. Oli vähän sellanen nopee kokeilu siin kohtaa Glacerilla.

 

Sä ajoit Vendavalissa kaiken kaikkiaan vähän yli vuoden verran jos en ihan väärin muista. Tuli 2019 karsintasarja, jonka voitit, ja myöhemmin tuli sitten KOVA Esports, joka päätti värvätä todellisen supertiimin, johon myös Matti Sipilä liittyi myöhemmin. Ennen kuin mennään sinne, on pakko palata vuoteen 2018. Olit juuri hankkinut iRacingin, ja lähdit eSM-karsintaan mukaan kokeilemaan. Tiesit että täällä on Suomen kovimmat, ja olit pärjännyt Simo Holmia vastaan aikaisemmin. Sulla oli varmaan jokin käsitys omista kyvyistä ja siitä, mihin ne riittää. 25. lähtöruutu ja kilpailusta keskeytys Interlagosin karsinta-avauksessa - oliko se suihku kuinka kylmä?

- Todella kylmä. Se oli... niinku... aika shokki, tavallaan. Kyl siin niinku mietti et "ei ollu ihan paras kierros aika-ajoissa, blaa blaa blaa, et olis voinu olla vähän korkeemmalla ja karsintakisa nyt meni miten meni, mut oli se aika kylmä suihku. Sit vielä tultiin kisassa perään, muistan vielä kyseisen tilanteen, tultiin Interlagosin vikaan mutkaan ja kaveri ajo perään, lähdin siitä seinille. Keskeytys tuli. Tietyt odotukset oli ekaan kisaa itsellä - maaliin pitää päästä, sijoituksella nyt ei sillein ollu väliä, mut sekään ei toteutunu. Se oli aika kova paikka.

 

Päihitit kuitenkin Matin (Sipilä) aika-ajoissa kolmella kympällä. Oliko se kuinka iso henkilökohtainen voitto, vai piditsä aina itteäs Mattia parempana?

- (Naurua) Oli kai se tietynlainen henkilökohtanen voitto! Mä oon ainakin itse nähny aina semmost pient kilpailullisuutta meidän välillä. Nyt on vielä tasasempaa kuin ennen, Matti on kehittyny huimasti ja näin... tottakai se oli sellanen pien henkilökohtanen voitto aina siinä tilanteessa.

 

Miten tuo (kausi) muuten sitten meni teidän kahden välillä? Te ajoitte kuitenkin melko lailla yhdessä tuota karsintaa, ja nuorilla jätkillä... miksei vanhemmillakin jätkillä toki on sitä keskinäistä sparrausta, puhuitkin tosta kilpailullisuudesta, tulee sitä että kaveri pistää tietyn ajan tauluun, sun pitää mennä kovempaa, katotaan linjoja ja näin päin pois. Puhuttiinkin jo tosta avauskilpailun aika-ajotuloksesta, sä olit 25., voidaan sanoa ynnä muiden joukossa ja Matti oli 30., myös ynnä muiden joukossa. Sitten seuraava kilpailu, Road America. Valtteri Alander aika-ajoissa 19., Matti Sipilä aika-ajoissa 20. Enää on eroa 7 sadasosaa kierrosajoissa, ja nyt ollaankin jo vähän korkeammalla. Tossa aletaan pääsemään vähän parempaan tasoon ainakin aika-ajovauhdin puolesta, eikä se kilpailukaan nyt ollut ihan täysi katastrofi (Valtteri oli 20., Matti 30.) Alkoko tossa vaiheessa näkymään jo valoa tunnelin päässä?

- Ehkä hiukan. Muistaakseni taisi olla ekal kierroksella joku tilannekin toisen kuljettajan kanssa Canada Cornerin jälkeiseen vasuriin... siinä tais tulla ainakin se yks sija takkiin... mut siin alko jo vähän sillain huomaa et mennään vähän parempaan suuntaan. Mää muistasin et sillon tais iso ongelma olla se et aika-ajoissa jännitti ihan liikaa sitä tilannetta, et meni kierrosaika siihen et tuli virheitä sen jännittämisen takia. Ei ollu sitä rutiinia siihen ajamiseen ja tekemiseen mitä nykyään on.

 

Sitten tuli tää käänteentekevä hetki. Jos puhutaan Valtteri Alanderista, niin sä sanoit että se tuli 2019-kausi Vendavalilla. Mä sanoisin että se oli 2018 Monzassa, koska siihen voidaan ihan suoraan laittaa merkki; aika ennen Monzaa ja aika jälkeen Monzan - kaksi ihan eri kuljettajaa. Tossa saatiinkin hyvä kuva siitä mikä johti siihen Monzan (tulokseen): Aluksi tuli kylmää suihkua niskaan, sitten aloitit treenaamaan lisää ja parantamaan tulosta, ja lopulta Monzassa aika-ajoissa yhdeksäs! Perässä oli sijalla 11 puolustava pronssimitalisti Kim Eriksson, sijalla 14 vuoden 2016 suomenmestari Aleksi Elomaa... Perästä löytyy myös toinen kova porilainen Joni Hagner sekä sellaisia kavereita kuten Riku Alatalo, todella kovia kuljettajia. Tuo 9. sija oli erittäin, erittäin, erittäin kova veto. Muistan kuinka siitä puhuttiin lähetyksessäkin, se oli todellinen yllätys silloin, ja kilpailussakin 10., sekin oli yllätys silloin. Onnistuit pitämään todella kovia kuskeja takana, ja sulla olikin todellinen Trullijuna siinä. Siinä kohtaa kun sait aika-ajokierroksen maaliin ja katoit kelloa, niin tiesitkö että nyt ollaan korkealla?

- No nyt on ihan rehellisesti sanottava että mä en edes muista mitä siinä aika-ajoissa varsinaisesti tapahtui, et oliko se edes kauheen hyvä kierros loppujen lopuks. Mul on joku muistikuva et ehk hiukan olis pystyny parantamaan, ja olin ehkä jopa vähän yllättyny et sillä kiekalla oli yhdeksäntenä siin kohtaa. Joku tämmönen muistikuva mul on siit tilanteesta. Et... ei niinku läheskään ideaali ollu. Mut kyl se sitku se jäi siihen yhdeksänteen sijaan ni kyl siin oli hiukan yllättyny et "Oho, menipäs tää hyvin!" Sit tietysti kisaan tuli hirveesti lisäpaineita et "Nyt on kauheen hyvä lähtösijotus tähän nähden et voi vitsi, saispa pidettyy tän maaliin..." Olihan se tavallaan aikamoinen henkinen taistelu kyl se kisa sit tuoda maaliin 10. sijalla... siin oli aika kovaa vääntöö muistaakseni sillon.

 

Joo, niin oli - ja kovia vääntäjiä. Alatalo, Eriksson, GT-ässä Antti Pihlaja, Eemil Ritvaniemi joka tuolloin oli Glacierin väreissä todella korkealla karsintasarjassa, ja tuosta porukasta nimenomaan löytyy sellasia kovia ja todella kokeneita kilpa-autoilijoita. Kun tulit maaliin ja otit sen 10. sijan, niin tiesitkö että nyt on tehty jotain isoa ja on mahdollisuus päästä finaaliin, vai oliko siinä enemmän hetken huumaa?

- Kyl siin sitku alettiin puhumaan et paikka finaaliin on mahdollinen, niin siin tuli sitten todella hyvä fiilis ja alko innostuu. En nyt muista sitä ihan suoraan, mut oli se hieno sit ku jälkikäteen tajus et hetkinen, nyt niinkun oikeesti voidaan olla menos finaaliin. Oli se hieno hetki, 10. sijalla tultiin siin kohtaa kolmannes kisas maaliin, ni... vaikee sanoiks kuvailla. Yks parhaita hetkii vielki on itselle, sellanen käänteentekevä kisa ja aika-ajo.

(Toim. huom. Alanderi pääsi myös kilpailun jälkeen Hannu Etupaltan haastatteluun - voit kuunnella kyseisen juttutuokion tästä!)

 

Tuo onkin se, josta oikeastaan sun kanssa halusin eniten puhua. Monihan tietää mitä Valtteri Alander on sittemmin tehnyt - Karsintasarjan voitto 2019, eSM-pronssimitalisti 2020, entinen MM-sarjan (TAG Heuer Porsche Esports Supercup) kuljettaja... hienoja saavutuksia. Sä oot noussut sinne huipulle, ja tulevalta eSM-finaalilta odotetaan myös paljon. Mutta ennen kuin mennään sinne, niin vielä yks juttu vuodesta 2018: Oliko se heti Monzan kisan jälkeen kun suhun otettiin (tiimeistä) yhteyttä, ja oliko se yhdestä tallista vai useammasta?

- Kyl se oli aika lail niinku Monzan jälkeen saman tien, sillon otettiin yhteyttä... Se viesti tuli keskellä yötä (naurua), ei nyt mennä sen yksityiskohtiin sen enempää mut sillon sit kysyttiin ekan kerran just Glacieriin. Ei ainakaan oman muistikuvan mukaan muist tiimeist tullu mitään kyselyä, et se oli Glacieri mistä sitte kysyttii ja sinne sit päädyinki... muistaakseni Phillip Islandin jälkeen, et se viel ajettii siinä sit Matin kanssa.

 

Phillip Islandissa olit 14., ja Sebringissä varmistu sitten finaalipaikka loppuviimein, siellä 15. sija. Tuo kausi oli sellainen, jossa tasaisella puurtamisella pääsi finaaliin, ja se oli tulokaskaudelle hyvä haku. Kovimpana tulokkaana tietenkin tuona vuonna oli Tuomas Tähtelä, jota huudeltiin paljonkin huipulle. Hän oli oikeastaan yksi ensimmäisistä iRacing-tulokkaista, joista oli hypeä jo ennen siirtymistään (iRacingiin) - ja heti tuon siirron tehtyään tiedettiin että kyseessä on kova jätkä. Oliko sulla mitään sellasta henkistä vastakkainasettelua nimenomaan Tähtelään nähden? Tuomaksesta puhuttiin kuitenkin aika paljon ja se varmaan kantautu sunkin korviin, niin oliko sulla sellanen "Hei, kuka tää jätkä on" ja "Samaa puuroo mäkin syön"?

- No pakko sanoo et kyllä on ollu, että... Itse en ollu kuitenkaan kuullu Tuomaksesta, mä en Assetto-piireissä silleen ole pyöriny ja en sieltä tietäny oikeestaan suomalaisia kuskeja ketä siellä on ollu mukana ja näin, niin oli tottakai Tuomas ittelle uusi nimi siinä kohtaa et kukas tää tämmönen on, mut kyl se sit aika nopeesti valkeni minkä tason kuljettajast Tuomaksessa on kyse. Todella kova kuski, pakko sanoa.

 

Tuomas onkin nykyisin sun tallikaveri, ja voidaankin hypätä suoraan vuodesta 2018 vuoteen 2021, koska tuossa välissä on esimerkiksi 2019 eSM-finaalit joista sä tuskin haluat puhua...

- Joo, ei tarvii muistella...

...Juu, keskitytään enemmänkin nykyhetkeen. KOVA Esports, ja nimenomaan KOVA Esportsin Sim Racing -jaosto. Pekka Tuomaisen projekti, jonka alkuperäisessä kokoonpanossa oli Pekan lisäksi Tuomas Tähtelä, Valtteri Alander, ja Antti Ahola. Matti Sipilä liittyi tuohon mukaan myöhemmin. Missä kohtaa sinuun otettiin yhteyttä, ja milloin valkeni että tässä saattaisi oikeasti olla iso projekti tulossa?

- Keväällä 2020 karsintojen aikaan muistaakseni Pekka otti yhteyksiä et haluis soitella, et onnistusko puhelu. Mä sanoin et onnistuu, mikäs siinä, ja sinänsä ironista et mä olin just teilannu Pekan pihalla siinä karsintasarjan ekassa kisassa Okayamassa ja seuraavaks sielt parin kisan päästä haluatan soitella ja mää aattelin et mikäs tää juttu nyt on... Ei siin, sit soiteltii, Pekka kerto asiansa et tämmöst oltas niinku lähdös rakentamaan, haluttas sut mukaan tähän... Olin kyllä todella otettu koska kuulosti semmoiselta projektilta et ku tähän lähtee mukaan niin ei tuu kaduttamaan missään kohtaa. Ei ole kyllä kaduttanu tähän mennessä vielä yhdessäkää kohtaa, et on kyllä hienot puoltoista vuotta jotakuinki tässä tässä takana. Hieno juttu ja hieno prokkis.

 

Tossa on tietenkin aina se kolikon kääntöpuoli kun puhutaan talleista ja talleihin siirtymisestä. Sulla on aika laaja tiimitausta kuljettajaksi, joka on aloittanut 2018. Glacier Racing, suomalaisen sim racingin järkäle - ei ehkä enää uudemmille seuraajille niin iso nimi, mutta jotkut muistavat kuinka Glacier Racing oli aikoinaan varsinainen Galacticos, ainakin 2010-luvun alusta sinne vuosikymmenen puoliväliin saakka, siellä oli todella kovia kuskeja. Sitten tuli Vendaval Simracing, joka nousi nopeasti kansainvälisen sim racingin huipulle ja myös suomalaisten tietoisuuteen, olihan kyseessä talli jossa oli puolustava suomenmestari (Matti Kaidesoja), ja sen jälkeen KOVA, jossa on myös puolustava suomenmestari (Tuomas Tähtelä). Hurja tallihistoria, mutta mites tuo KOVAlle siirtyminen? Oliko se rajukin isku Vendavalin tallikavereille?

- Kyl se tavallaan oli, mitä mä sain ainakin käsityksen. Ja varmaan vähän yllättävä juttu, koska se tuli aika puskista. Mä en usko et oikein kukaan oli tietonen tästä Pekan projektista, et mitä siellä on oikein lähetty rakentamaan ja tekemään. Kyl mä sanon et aika pitkälle saatiin pidettyä tavallaan "salassa" mitä täs on nyt tulossa. Tosi monelle tuli yllätyksenä ja tuli Vendavalissa yllätyksenä ja... näin. Kyl mä näkisin näin et se oli tavallaan aika kova paikka. Oli se tavallaan itsellekin tietysti; hyvii tiimikavereita jäi sillon sinne tiimiin ja uudet haasteet edessä.

 

Monesti kilpailua seuratessa katsoo vain kuinka kuski on vaihtanut tiimiä ja olettaa että hakee vain uusia mahdollisuuksia, mutta siinä on aika paljon muutakin. Vanhoja kavereita pitää jättää taakse, heitä vastaan täytyy kilpailla... Hyvin paljon tulee muutoksia omaankin uraan siitä eteenpäin. Se oli sulle kuitenkin ilmeisestikin hyvä siirto kun katsoo missä KOVA on nykyään sekä teidän menestystänne. Nyt kun katsellaan sun neljää vuotta sim racingin parissa, niin mikä on paras lajiin liittyvä muisto?

- Jaa... täytyy mennä viime vuoteen, ja sieltä itselle kaks sellasta mitkä nousee esille: eSM-finaalin 3. sija, se oli ittelle sellanen tosi iso juttu koska tietyllä tavalla painoo putos harteilta pois. Todella haastava PESC (Porsche Esports Supercup) kausi menossa siinä päällä, missä tulosta ei tullu oikeestaan missään. Tommonen pieni onnistuminen, mikä sekin oli kyl aika lähel ettei onnistunu, ni oli kyllä iso juttu ittelle. Toinen muisto oli myöhemmin samana vuonna, kun Tuomaksen kanssa ajettiin BMW 120 Sim Cupin voittoon sillon Road Atlantassa, ja voitettiin liput sillon sinne, no, sitä Münchenin finaalia ei ollu mutta sit kuiteki pääsi joulukuussa siihen etänä ajettuun finaaliin. [...] Nähtiin sillon valtavasti vaivaa sen kisan eteen, ja voi sanoa että se kyllä kanto hedelmää. Taakse jäi Coandaa, Redlinea, ja Tuomaksen eka tunti oli aivan jäätävä. Iso hatunnosto Tuomakselle ja tietysti koko tiimille siitä työmäärästä mikä nähtiin siihen kisaan, ja oli hieno nähdä että se kanto tulosta. Nää kaks muistoa on itselle varmaan tähän mennessä ne parhaat.

 

Siinä huomaa hyvin, kuinka paljon tuo huipputasolla pärjääminen oikeasti vaatii töitä - kuten hyvin siellä jo muutaman vuoden olleena tiedät. Tähän liittyen; Valtteri Alander, suurin vahvuutesi kuljettajana?

- Hmm. Tosi haastava sanoo kyl mikä on oma vahvuus. Heikkouksii osaan kyl nimetä ison liudanki...

Se on seuraava kysymys, älä huoli!

- Heh, nojoo, se tuntuu itselle ainakin olevan niin päivästä kii, et joskus ku ajo tuntuu sujuvan hyvin niin sellanen tietynlainen tasasuus on semmonen ehkä oma (vahvuus). Ehkei sitä raakaa peissiä niinkään ole, mut sit (aika-ajoissakin) sanotaan et sillon ku on luotto autoon ja hyvä tatsi rataan, niin saan aika-ajovetojakin. Ehken ole ihan siellä huipputasolla, mut mä saan sillein tasasen varmasti ajettuu hyviä aikoja, ja ne useesti kyl kantaa hedelmää sessioissa, näkisin näin. Mä sanoisin et sellanen tietynlainen tasasuus joissakin tilanteissa, kun on hyvä päivä alla, niin on sellanen vahvuus.

 

No, mites sitten ne heikkoudet? Sä kun halusit niitä listata, niin antaa tulla; Valtteri Alanderin heikkoudet kuljettajana? Tässä kohtaa muuten kaikkien kilpailijatallien kynät sauhuavat jo valmiiksi...

- No sanotaan et ihan semmosseet kilpailutilanteet. Aika vähän ajanu kilpaa toisten kanssa, ni sit niissä ehkä jänistää liikaa tai saattaa tulla jotain osumia. Mut, sitäkin on kyllä nyt KOVAan siirtymisen jälkeen sparrailtu tiimikaverien kanssa ja näin, niin uskon että siinäkin on tullu kehitystä. Ja kun miettii sitä Hockenheimin ekaa karsintakisaa, niin Antin (Ahola) kanssa laitettiin ihan hyvät väännöt siellä kärjessä pystyyn vikalla kiekalla, ni kai se ihan OK menee nykyään sitte... et ei voi valittaa. Siin on nyt ehkä se isoin juttu. Vertaa esimerkiks Tuomakseen, jos kattoo Porsche-kisoja, millain hän uskaltaa "lähettää" ja mennä ohi muista, niin ei ittellä riittäis kantti semmosseeseen. Vähän liikaa ottaa varman päälle tietyissä tilanteissa. Sekin on pakko sanoo et jos jotain käy ni sit kyllä saattaa aika hetkenkin aikaa olla kuppi nurin, ja ei pääse takasin rytmiin, et kyl niit välil tulee semmossii kisoja mis tulee joku ulosajo tai joku tulee konttiin tai jotain niin siin voi useempikin kierros mennä et pääsee takasin rytmiin, jää vaan miettiin sitä tilannetta, se on ehkä toinen. Jää liikaa jahkailemaan sitä mitä tapahtu.

 

Löytyykö muita harrastuksia sim racingin ulkopuolelta?

- Tällä hetkellä ei. Mulla on nyt neljäs vuosi alkamassa yliopistossa, kandin paperit sain viime keväänä ja nyt maisterivaiheeseen. Mulla nyt menee aika oikeestaan simuilun ja koulun välillä, ja nyt tän maisterivaiheen myötä jää vielä vähemmän simuilulle aikaa. Mä oon vähän tässä nyt priorisoinu tavallaan sen että haluan noi paperit ensin, ja keskitytään sitten enemmän simuiluun. Näin pitkälle on päästy koulujutuissa, niin tehdään se nyt kunnolla ja kunnialla loppuun. Simuillaan sen verran siinä ohessa sitten mitä aika antaa myöten. On tiettyjä kisoja jotka haluan ajaa ja tulen ajamaan, ja käytän aikaa niiden treenaamiseen. Varsinaisesti mitään harrastusta ei ole sitten kyllä muuta. No, itse asiassa sen verran voin sanoa et tota frisbeegolffia on nyt tullu joku vuoden päivät käytyä heittelemässä kaverin kanssa. Se on ihan hauskaa semmost mis saa tavallaan ajatukset pois koulusta ja simuilusta... se on ehk semmonen, nyt kun lähtee miettii, ainut muu harrastus tän lisäks.

 

Se on yllättävän hauskaa touhua. No, otetaan tähän loppuun kolme pikakysymystä - nämä kysytään kaikilta, ja ne ovat samat kaikille. Kolme kohtaa, valitse toinen - Jari Litmanen vai Teemu Selänne?

- Teemu Selänne.

 

Mika Häkkinen vai Kimi Räikkönen?

- Mika Häkkinen.

 

Pepsi vai Coca-Cola?

- Pepsi.

 

Onko vielä lisättävää?

- Iso kiitos myös vanhemmille tuesta ja siitä et on aina annettu harrastaa tätä harrastusta. On aina oltu tukena ja kuunneltu ja juteltu... [...] Ilman heitä ei välttämättä oltaskaan tässä, missä nyt ollaan.

 

Kiitoksia Valtteri Alander haastattelusta, ja onnea finaaliin!

- Kiitoksia.