FiSRA GT Challenge 2021 on täällä!

26.9.2021 klo 18.36 - Ossian Puhakka

 

Ardenne. Metsä, joka on vuosien varrella nähnyt kamppailuita. Vuoret, jotka ovat vaatineet veronsa. Maisemat, joiden syleilyyn kilpa-autoilija toisensa jälkeen palaa niin muistoissaan kuin painajaisissaankin. 

Lauma uutuuttaan kiiltäviä ja voimaa uhkuvia GT3-petoja jylisee läpi neulansilmän, nelistäen villisti kohti seinän lailla nousevaa Eau Rougen mutkaa. Mestaruus on katkolla, sarjan viimeinen osakilpailu alkaa jo kääntyä kohti iltaansa. Ensimmäiset sadepisarat osuvat tuulilasiin, takertuen lähes 300 kilometrin tuntinopeudella kulkevaan pintaan kunnes ne pyyhkäistään pois, vain uusien ottaessa edellisten paikan. Taustalla ensimmäiset kuljettajat menettävät jo autonsa hallinnan, pyörien usvan keskellä kohti julmana vaanivaa muuria. Muut eivät tästä hätkähdä - sijoitus on sijoitus. Mestaruus on mestaruus. Ja kieli, se pysyy visusti keskellä suuta matkalla kohti ruutulippua, kultaa, ja kunniaa.

Sitä ennen on kuitenkin selvittävä läpi raastavan, takuulla kovatasoisen kauden kauden. Spa-Francorchamps odottaa kauden lopussa kuin napakka kuorrute maistuvan kosteassa Sacher-kakussa, mutta ei se kauden aloituskaan mitään tillilihaa ole. Vai mitäpä sanotte, kun vihreä lippu heilahtaa Nürburgringin vuosien saatossa pyhäksi muodostuneella pääsuoralla 13. lokakuuta? Entäpä kahden viikon päästä, kun lailla Mika Häkkisen lipuu voittaja kohti maaliviivaa Suzukassa? 

Tätä kaikkea ja paljon muuta tarjoaa uusi, upea FiSRA GT Challenge - viiden osakilpailun mittainen sarja, jossa maamme parhaat GT-ässät pääsevät ottamaan mittaa toisistaan. Se ajetaan Assetto Corsa Competizione -simulaattorilla; aikamme uusimmalla ja näyttävimmällä alustalla. Kuljettajia mahtuu mukaan 50, mutta kiirettä kannattaa pitää - nuo paikat täyttyvät nopeammin kuin lautanen mummolassa. On vuoro kirjoittaa uusi luku kansakuntamme loisteliaaseen sim racing -historiaan, ja nimetä uusi mestari joukkoon, joka lailla muinaisten jättien silmäilee valtakuntaansa. Kysymys kuuluukiin: Oletko se juuri sinä? 

Jos vastaus ylläolevaan kysymykseen on kyllä, ei matka tule olemaan helppo. Me toivotamme onnea. Lisätiedot löytyvät allaolevista linkeistä. Sarja tullaan näyttämään kokonaisuudessaan Finnish Sim Racing Association ry:n Twitch-kanavalla osoitteessa twitch.tv/simracingfi. Volare!