Kisaraportit 2021 / iRacing -

Järjestä: Sijoitus Uusimmat

Jyrki Aalto (16. sija)

Taas rata, jossa kisan ajaminen ja datatreeni vuorotellen auttoivat. Pari vaikeaa paikkaa muuttuivat helpoiksi ja pari helppoa vaikeiksi, kun käppyröitä katseltiin. 1:43 oli lähtötaso, 1:41 tuntui saavuttamattomalta, mutta lopulta aika-ajossa päästiin toistettavasti 1:40.3 ja treenikisassa 1:40.7. Tosin sarjakisassa 1:41 oli taas kova raja, aina tuntui että jossain menetettiin hermoilun takia pari kymmenystä.

1. startissa ajeltiin nipussa Juutin ja Pöyhösen kanssa. Juuti metsästi tiukasti, ohitti pienen virheen jälkeen ja alkoi kadota maisemaan. Eroa oli pahimmillaan 0,7sek ja imuapu alkoi kadota. Sitten tuli keskityttyä enemmän ja hilattua ero kymmenys kymmenykseltä kiinni. Pöyhönen ei oikein mahtunut mihinkään väliin kun edessä taisteltiin ja autossa ollut klommo vei vähän huippuvauhteja. Ohitus tuli lopulta vahingossa, tarkoitus oli hämätä Juutia tekemään virhe, mutta radan likainen puoli olikin yllättävän liukas. Mika onneksi katsoi peiliin ja kuuli kumin ulinan, autot hipaisivat mutta jäivät ehjiksi. Viimeisellä kierroksella joutui taas vähän puolustamaan, eli todella hilkulla oli pisteet.

2. startissa vaihtovirhe 1. kierroksella ja hiekan kautta haettiin vauhtia. 13 sekuntia meni hukkaan ja pari ohitellessa, ilman niitä oltaisiin oltu jo Raikkaan ja Pöyhösen vauhdissa, eli top-10 olisi näkyvissä jos vaan hermo pitäisi.